Haku

Tässä ovat kaikkien aikojen parhaat aikakauslehtimainokset

Editkilpailussa on palkittu parhaita aikakauslehtimainoksia jo lähes parikymmentä vuotta. Voittajien joukossa on ollut hyvin erilaisia mainoksia ja mainostajia Berneristä Punaiseen Ristiin ja JHL:stä HelsinkiMissioon. 

Tuorein voittaja on vastuullisuudesta kertova Bernerin Vastuullisuuden jäljet -mainossarja, jonka oivaltavasti otsikoidut ja visuaalisesti loppuun asti hiotut mainokset kertovat tarinan ja tulevat iholle. Mainossarja edustaa klassista, kaunista ja huolella ajateltua aikakauslehtimainontaa. Vuonna 2022 voiton vei tunteisiin vetoava JHL:n Kyllä joku hoitaa -mainossarja, jossa dramaattisesti mutta realistisesti visualisoitu oivallus toimii ensivilkaisulla – vaikka vain käsineet näkyvät, keskiössä on ihminen. 

Yhteiskunnallisia ja kantaaottavia mainoksia on mahtunut joukkoon useita. Vuoden 2021 voittaja HelsinkiMission Anna lahja, joka kannattelee puolestaan tempaisi tuomariston halaukseen, joka todella tuntui. Vuonna 2010 tunteisiin vetoava Punaisen Ristin Kaveripyyntö erottui edukseen pysäyttävällä viestillä ja vuonna 2018 Helsingin kaupungin kotiväkivallasta kertova mainos Korva teki vaikutuksen tuomaristoon.

Editkilpailussa palkitaan jälleen markkinoinnillisia toteutuksia kolmessa eri sarjassa: Vuoden aikakausmediamainostaja, Vuoden aikakausmediakampanja ja Vuoden aikakauslehtimainos. Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt käynnissä! 

Tutustu sarjoihin ja ilmoittaudu Editkilpailuun

Vuoden aikakauslehtimainokset 2005–2023

2023

Vastuullisuuden jäljet.
mainostaja: Berner
suunnittelu: Miltton
mediatoimisto: Dentsu

Bernerin mainossarja edustaa klassista, kaunista ja huolella ajateltua aikakauslehtimainontaa. Harmonisessa kokonaisuudessa taktinen tuote ja vastuullisuusviesti kohtaavat luontevasti. Oivaltavasti otsikoidut ja visuaalisesti loppuun asti hiotut mainokset kertovat tarinan ja tulevat iholle. Sarjamaisuuden onnistumisesta erikoisplussaa.

2022

Kyllä joku hoitaa.
mainostaja: Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
suunnittelu: NORD DDB Helsinki
mediatoimisto: OMD Finland

Tunteisiin vetoava toteutus pysäyttää ja kertoo oleellisen jo ensivilkaisulla. Vaikka vain käsineet näkyvät, keskiössä on ihminen. Mainokset nostavat julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaisten omanarvontuntoa ja tekevät näkyväksi tätä tärkeää työtä. Dramaattisesti mutta riittävän realistisesti visualisoitu oivallus toimii sekä yksittäisissä mainoksissa että sarjana. Ajattomasta konseptista voi ammentaa jatkossakin.

2021

Anna lahja, joka kannattelee.
mainostaja: HelsinkiMissio
suunnittelu: TBWA\Helsinki



Taidokkaasti toteutetussa sarjassa on hieno, toinen toistaan kannatteleva kuvan ja sanan yhteispeli. Copyssa on mukana vain tarvittava, jolloin kuvalle jää tilaa vaikuttaa. Tunnelmalliset mainokset jatkavat mainostajan tunnistettavaa visuaalista linjaa. Nyt ollaan halauksessa, ja sen todella tuntee.

2020

Repäise.
mainostaja: K-Rauta
suunnittelu: Kurio
mediatoimisto: Toinen PHD

Oivaltava mainossarja inspiroi, vahvistaa ostoaietta ja jättää vahvan muistijäljen tarjoamalla lukijalle konkreettista tekemistä. Erikoisratkaisu hyödyntää erinomaisesti naisten- ja sisustuslehtien lukijoiden tapaa leikata ja repiä inspiroivia sivuja talteen. Laadukkaasta toteutuksesta huokuu ymmärrys suomalaisten sisustustottumuksista, joiden muutoksiin mainokset vetoavasti tarttuvat.

2019

Suomen roskakalat
mainostaja: Pidä Saaristo Siistinä ry
mainostoimisto: Tmi Kuisma Väänänen

Vuoden aikakauslehtimainos 2019: Suomen roskakalat. Mainoksessa on vesitöihin heitetyistä roskista muotoiltuja kaloja keksittyine nimineen, kuten muovipussikala (plasticus sacculi).

Tärkeä ja ajankohtainen mainos avautuu katsojalle ensisilmäyksellä, mutta tarjoaa ammennettavaa useammalle katselu- ja lukukerralle. Kollektiivinen vastuu tuodaan esiin leikkisällä tavalla, minkä ansiosta mainos ei herätä katsojassa torjuntaa tai vastareaktiota. Moneen käyttöön soveltuva kuvitus herättää ajattelemaan ja saa jopa viemään viestiä spontaanisti eteenpäin.

2018

Korva
mainostaja: Helsingin kaupunki
mainostoimisto: Folk Finland

Vuoden aikakauslehtimainos 2018: Korva. Ihonvärisellä taustalla korva, josta valuu verta. Teksti: Satutatko sanoilla ihmistä, jota rakastat? kotiväkivalta.fi.

Tätä mainosta ei voi ohittaa. Pelkistetty toteutus kiinnittää huomion tehokkaasti ja saa vastaanottajan paneutumaan viestiin. Selittelyyn ei ole sorruttu, vaan lukijalle on jätetty tilaa muodostaa omaan kokemuspohjaansa sopiva tarina.

Mainoksen toteutustapa on riittävän kliininen ja abstrakti, että mainosta pystyy katsomaan – ja toisaalta kuva on riittävän realistinen, että asian ottaa tosissaan. Mediavalinta on onnistunut.

2017

12-vuotiaan äitiysvaatteet
mainostaja: Plan International Suomi 
mainostoimisto: hasan & partners

Vuoden aikakauslehtimainos 2017: 12-vuotiaan äitiysvaatteet. Raskaana oleva sambialaistyttö kuvattuna muotikuvamaisesti heinikossa.

Vuoden aikakauslehtimainos 2017: 12-vuotiaan äitiysvaatteet. Raskaana oleva sambialaistyttö kuvattuna muotikuvamaisesti heinikossa.

Vuoden aikakauslehtimainos 2017: 12-vuotiaan äitiysvaatteet. Raskaana oleva sambialaistyttö kuvattuna muotikuvamaisesti heinikossa.

Planin mainokset onnistuvat poikkeuksellisella tavalla genressä, jossa on helppo astua harhaan. Mainoksista tulee paha mieli, koska niiden sisältö on totta. Muotikuvamaisella ja mallia kunnioittavalla lähestymistavalla on kuitenkin onnistuttu pehmentämään viestiä juuri sen verran, että lukija pystyy katsomaan ja vastaanottamaan viestin.

Mainosten jokainen elementti on tarkkaan mietitty, ja kuvat sisältävät paljon ajatuksia herättävää symboliikkaa. Tämän ansiosta mainokset toimivat monella eri tasolla ja saavat lukijan viettämään aikaa niiden parissa. Mediasuunnitelmaan valitut lehdet tukevat viestin perillemenoa.

2016

Muotokuvia johtajuudesta
mainostaja: Aalto EE
mainostoimisto: Wörks
mediatoimisto: Dagmar

Aalto EE:n mainossarja puhuttelee kohderyhmäänsä sopivan eksklusiivisesti oikeissa medioissa. Nämä mainokset eivät ole tarkoitettu kaikille, mutta kohderyhmäänsä ne uppoavat täydellisesti. Muotokuvaperinnettä mukailemalla mainoksiin on onnistuttu lataamaan halutut arvot, jotka vastaanottajan on helppo tunnistaa. Osaamista ja näkemystä huokuvat tekstit osuvat hienosti kokeneen ammattilaisen ajatusmaailmaan. Genressään kadehdittava toteutus! 

2015

Lapin Kulta
mainostaja: Hartwall
mainostoimisto: N2 Albiino
mediatoimisto: Dagmar

Laadukas kuva ei tarvitse selityksiä tai sloganeita, sillä keskeiset viestit voi lukea suoraan kuvasta. Lapin Kullan mainospari ammentaa taitavasti voimaa myyttisistä, brändille sopivista eläimistä. Kaunis, huurteinen tölkki kertoo visuaalisesti tarjoiluehdotuksen ja houkuttelee maistamaan. Mainostajakaan ei varmasti jää epäselväksi! Mainokset nostavat onnistuneesti brändin profiilia ja toimivat loistavasti osana mediamixiä.

2014

Kadonnut
mainostaja: HJK Helsinki
mainostoimisto: Intohimotoimisto Cassius

Juniorijalkapalloilijoiden joukkuekuvasta rivistä puuttuu yksi.

Voimakas tunnelma ja mielenkiintoinen kuva houkuttelevat pysähtymään mainoksen äärelle. Kuva ja teksti yhdessä muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden, jossa lukijalle on jätetty tilaa oivaltaa mainoksen viesti. Toteutus on korkeatasoinen, ja mainos hyödyntää aikakauslehden kykyä kertoa pidempiä tarinoita. Laadukkaassa copyssa tarina kerrotaan koskettavasti sortumatta nyyhkytarinointiin tai selittelyyn.

2013

Töölön ihme
mainostaja: HJK Helsinki
mainostoimisto: Intohimotoimisto Cassius

HJK Helsingin mainos Töölön ihme. Synkkien pilvien raosta tuleva valonsäde valaisee Töölön jalkapallostadionin.

Tämä mainos hyödyntää aikakauslehden ominaisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Sen viesti aukeaa helposti, mutta tarinaa jää miettimään pitkään. Katsoja löytää kuvasta aina vain lisää kiinnostavia yksityiskohtia. Mainoksessa kaikki elementit ovat kohdallaan. Se herättää keskustelua ja synnyttää dramatiikkaa. Yksinkertaisesti upea!

2012

Isona minusta tulee sekakäyttäjä
mainostaja: HelsinkiMissio
mainostoimisto: Folk Finland

Helsinki Mission mainos Isona minusta tulee sekakäyttäjä. Valkoisessa hihattomassa paidassa oleva pieni lapsi katsoo itkuisin silmin eteenpäin.

Aikakauslehtimainonnan parhaita ominaisuuksia on hyödynnetty ammattitaidolla. Visuaalisuus on aiheeseen sopivasti viimeisteltyä ja siksi tehokasta. Teksti on oivalluttavaa ja vaikuttavaa sekä totutusta erottuvaa.

2011

Eero Aarnio -mainossarja
mainostaja: Eurokangas
mainostoimisto: Suunnittelutoimisto Folk Finland
mediatoimisto: Voitto

Vuoden 2011 voittoisan aikakauslehtimainossarjan tekijät ovat tehneet rohkean strategisen valinnan. He ovat siirtyneet tarjousmainonnasta brändin rakentamiseen. Luova ratkaisu on rento ja konstailematon, yrityksensä näköinen. 

2010

Kaveripyyntö
mainostaja: Suomen Punainen Risti
mainostoimisto: King
mediatoimisto: Dagmar

Mainos onnistui viestimään sanomaansa tämän päivän ehdoilla. Siinä uskallettiin rohkeasti lähteä tavanomaisuudesta poikkeavaan toteutukseen, jossa kaksi mediakanavaa on sulautettu yhteen. Koko oli kilpailussa poikkeava – myös pieni mainos voi olla tehokas ja pysäyttävä.

2009

Rahat ja henki.
mainostaja: Mandatum Life
mainostoimisto: Suunnittelutoimisto Taivas
mediatoimisto: Dagmar

Tätä mainosta ei pysty ohittamaan. Upeat ja huomiota herättävät kuvat nousevat pääosaan. Tällainen visuaalisuus toimii erinomaisesti aikakauslehdissä. Mainokset poikkeavat rohkeasti alan tyypillisestä linjasta ja tekevät selvän eron kilpailijoihin. Tekstiä on vähän, mutta se kertoo oivaltavasti viestittävän asian.

2008

Sukupolvet
mainostaja: Atelier Torbjörn Tillander
mainostoimisto: Perfect White

Tämä mainossarja jakoi mielipiteet. Kohderyhmään kuuluviin naisiin viesti kolahti erittäin hyvin, mutta miehille tarina ei aivan avautunut. Mainokset erottuivat kuitenkin hienolla tavalla kilpailijoistaan ja ne sopivat erinomaisesti korkeatasoisiin naistenlehtiin, joiden paperi tuo esiin kuvien huolellisesti hiotut yksityiskohdat. Mainonnassa on raikas näkökulma.

ja

Kumman tarina on kiinnostavampi?
mainostaja: ET-lehti / Sanoma Magazines Finland
mainostoimisto: hasan&partners

Toisen kunniakirjan ansaitsee jo joitakin vuosia toteutettu mainossarja, jossa on ajatuksellinen substanssi. Idea kantaa onnistuneesti uudet tarinat. On ilo kannustaa tekijöitä, joilla on tässä ajassa rohkeutta pitää oma linjansa ja luottaa mainonnan ideaan. Viesti on relevantti lupaus niin lukijalle kuin mainostajalle. Uudistumista ei silti saa unohtaa.

2007

Vedonlyönti - Musta liikkuu taas.
mainostaja: Veikkaus Oy
mainostoimisto: PHS\
mediatoimisto: Carat Finland

On vaikea kuvitella, että tämä toteutus toimisi missään muussa mediassa kuin aikakauslehdessä. Mainokseen jää koukkuun moneksi minuutiksi ja siitä riittää puhumista kavereillekin. Idea toimii kohderyhmässä. Se antaa sille oivaltamisen ilon. Kansainvälisen tason aikakauslehtimainontaa isolla Aalla. Näin hienoa mainontaa ei ole nähty pitkään aikaan.

2006

Pidetään huolta.
mainostaja: Raha-automaattiyhdistys
mainostoimisto: Dynamo Advertising
mediatoimisto: Dagmar

Pysäyttävää mainontaa. Suomalaisen taiteen keskeisten teosten aiheet tuovat tähän hetkeen kuvia tämän ajan haavoittuneista enkeleistä, Lemminkäisten äitien surun aiheista sekä siitä, minkälaisessa maailmassa pikkupojat nyt kalastavat. Hieno idea saa ajatukset liikkeelle. Mediavalinta on oikea, sillä aikakauslehden lukijalla on aikaa pysähtyä pohtimaan mainonnan viestiä. Mainonnan interaktiivisuus korostuu uudella tavalla, sillä tämä mainonta saa väistämättä aikaan hyvän dialogin lukijan kanssa. Mainosten tuotantoon on panostettu ja lopputulos on hiottu viimeistä yksityiskohtaa myöten. Tämä konsepti kestää aikaa, ja nämä mainokset tullaan muistamaan pitkään.

2005

UPCIDER - Voishan sitä mököttääkin
mainostaja: Hartwall 
mainostoimisto: King
mediatoimisto: PMI

Upciderin kuvakertomuksiin jäi koukkuun. Niissä toteutuu kaikki, mitä hyvältä aikakauslehtimainonnalta on lupa odottaa. Upciderin mainokset tarjoavat elämää suurempaa ironiaa, jota alkaa avata kuin sanaristikoita. Valokuvaaja on hionut tarinat viimeiseen pilkkuun asti. Jos tuote uskaltaa nauraa itselleen, sen täytyy olla hyvää ja sitä on pakko maistaa. Ei tosikoille.

Editkilpailu

  • Editkilpailussa palkitaan jälleen markkinoinnillisia toteutuksia kolmessa eri sarjassa: Vuoden aikakausmediamainostaja, Vuoden aikakausmediakampanja ja Vuoden aikakauslehtimainos. 
  • Ilmoittautuminen vuoden 2024 Editkilpailuun on nyt käynnissä! 

Tutustu sarjoihin ja ilmoittaudu Editkilpailuun

Lisätietoa Editkilpailusta: Outi Itävuo

page shape 1 page shape 3
×

Haku: