Haku
Editkilpailun tuomaristot 2024.

Aikakausmedian järjestämään Editkilpailuun lähetettiin jälleen satoja ehdotuksia esimerkiksi vuoden parhaista jutuista, toimittajista, medioista ja mainoksista. Ilmoittautuminen kisaan päättyi 17. tammikuuta.

Suosituimmat sarjat olivat Vuoden aikakauslehtikansi (60 ehdotusta) ja Vuoden aikakausmediajuttu (50 ehdotusta). Nämä sarjat ovat vuodesta toiseen kilpailun suosituimpia. Kolmanneksi eniten ehdotuksia lähetettiin Vuoden ammatti- ja järjestömedia -sarjaan, jonka voitosta kilpailee 30 mediaa.

Erikois-Edit-sarjaan lähetettiin 18 ehdotusta, joka on ennätyksellisen suuri määrä. Erikois-Edit-palkinnon saa tänä vuonna henkilö, joka on tehnyt vaikuttavan uran aikakausmedian parissa. 

Kilpailussa on yhteensä 16 sarjaa, joita arvioi 13 tuomaristoa. Tänä vuonna tuomareita on poikkeuksellisen paljon, yhteensä 48. Heidän joukostaan löytyy niin pitkän linjan media-ammattilaisia, palkittuja valokuvaajia kuin markkinointivelhojakin.

– Tuomaristoihin on pyritty kokoamaan monipuolinen kattaus ammattilaisia, joilla on kokemusta niin yleisö-, asiakas- kuin ammatti- ja järjestömedioista. Tuomaristossa on paljon alalla arvostettuja ammattilaisia ja muutamia ulkopuolelta tulevia, jotka tuovat kisaan raikasta näkemystä, sanoo Editkilpailusta vastaava Outi Itävuo.

Editkilpailun 2024 tuomaristot

Erikois-Edit:

  • Emma Koivula, Otavamedian Naistenmedian päätoimittaja
  • Antti Oksanen, Taloustaidon päätoimittaja, Veronmaksajain Keskusliiton viestintäjohtaja
  • Niklas Thesslund, vastaava tuottaja Image ja Apu
  • Iina Thieulon, Viinilehden päätoimittaja ja yrittäjä

Vuoden yleisömedia:

  • Johanna Luoma-Tuominen, graafinen suunnittelija, AD ja kuvittaja, Luohaus
  • Tommy Pohjola, Kuntalehden ja Kommuntorgetin päätoimittaja
  • Tero Salonen, X-lehden vastaava päätoimittaja ja konseptipäällikkö, Veikkaus
  • Ulla Veirto, sisältöjohtaja, Era Content

Vuoden ammatti- ja järjestömedia sekä Vuoden asiakasmedia:

  • Penni Osipow, visuaalisen viestinnän muotoilun pääaineen yliopistonlehtori, Aalto-yliopiston ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
  • Anna Ruohonen, media-alan ammattilainen, liiketoimintavastaava
  • Kristo Vesikansa, Arkkitehti-lehden päätoimittaja
  • Sanna Wallenius, toimittaja, kirjailija ja yrittäjä

Vuoden aikakausmediatoimittaja:

  • Johanna Aatsalo, Tehy-lehden päätoimittaja, toimittaja ja kirjailija
  • Anna-Kaari Hakkarainen, kirjailija ja markkinointiviestintätoimisto Gut Studion luova johtaja
  • Anna-Kaisa Huusko, freelance-toimittaja ja tietokirjailija
  • Johannes Roviomaa, vapaa toimittaja ja Lapin yliopiston Arktisen keskuksen vieraileva tutkija

Vuoden valokuvaaja aikakausmediassa:

  • Ella Kiviniemi, valokuvaaja
  • Usva Torkki, valokuvaaja
  • Akseli Valmunen, valokuvaaja
  • Liisa Valonen, valokuvaaja

Vuoden aikakausmediajuttu:

  • Pasi Kivioja, toimittaja, tietokirjailija ja viestintäyrittäjä, Viestintäluotsi Oy
  • Sanna Sommers, toimittaja, Kauppalehden Viikonvaihde
  • Tuukka Tuomasjukka, vapaa toimittaja
  • Laura Ylikahri, AD ja yrittäjä, Lille Graphic Design

Vuoden lifestylejuttu:

  • Mikko Hannula, freelance-valokuvaaja
  • Liisa Kokko, muotitoimittaja, stylisti
  • Mari Moilanen, ruokavaikuttaja, -toimittaja ja -valokuvaaja
  • Mirva Saukkola, päätoimittaja, Antiikki & Design

Vuoden ulkoasu & Vuoden aikakauslehtikansi:

  • Piia Aho, graafinen suunnittelija ja AD, Otava
  • Anna Back, ulkoasuvastaava, Metsälehti
  • Teemu Kavasto, AD
  • Klaus Welp, kuvajournalisti, graafikko, valokuvaaja 

Vuoden uudistus aikakausmediassa:

  • Anna Jalkanen, sisältöpäällikkö, Aller Ideas ja Dingle
  • Anna Kurkela-Vilén, luova strategi, Kubo
  • Sami Rainisto, vastaava päätoimittaja, Tekniikan Maailma, Otavamedian Erikoismedia
  • Sonia Zaki, toimittaja, Uusi Juttu

Vuoden digi:

  • Tuija Aalto, tarjonta-asiantuntija, Ylen Strategia ja palvelut
  • Lars Holm, Head of Data and Design, Alma News Media
  • Emma-Leena Ovaskainen, toimituspäällikkö, Helsingin Sanomat
  • Outi Tuomivaara, päätoimittaja, Avecmedia, Aromi, Shaker ja Evento

Vuoden video tai audio aikakausmediassa:

  • Tuomo Björksten, Nuorten uutistoimituksen tuottaja, Ylen uutiset
  • Jenni Kangasniemi, toimitussihteeri, Helsingin Sanomat
  • Zahra Karimy, vapaa toimittaja
  • Iida Ylinen, vapaa toimittaja

Vuoden aikakauslehtimainos & Vuoden aikakausmediakampanja:

  • Heidi Pukkila, Senior Media Planner, Dagmar
  • Heli Roiha, luova johtaja, SEK
  • Ville Toriseva, strategiajohtaja, Ryhmä Creative
  • Jarno Varis, toimitusjohtaja ja osakas, Wörks

Vuoden aikakausmediamainostaja:

  • Anne Eklund, myyntijohtaja, Alma Talent
  • Ilmari Piela, kaupallinen johtaja, Fokus Media Finland
  • Sami Onkamo, yritysasiakkuuksien tiiminvetäjä, A-lehdet
  • Tomi Takanen, B2B-johtaja, Otavamedia
  • Päivi Vaittinen, Business Manager, Sanoma Media Finland

Shortlistat julkaistaan huhtikuussa ja kilpailu huipentuu 15. toukokuuta Ravintola Töölössä järjestettävään Editgaalaan.

Lue lisää tuomaristoista täältä

Editkilpailu

Aikakausmedian vuosittaisessa Editkilpailussa palkitaan aikakausmedia-alan parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa ja markkinoinnillisissa sarjoissa. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin alan monipuolisia onnistumisia ja kannustaa kehittämään entistä laadukkaampaa aikakausmediajournalismia ja -mainontaa sekä liiketoiminnallisia ratkaisuja.

page shape 1 page shape 4
×

Haku: