Miten päädyit aikakausmediaan töihin?
Olin Helsingin Sanomien listatoimituksessa opintojen ohella, mistä pyydettiin Image Kustannuksen silloiseen Helsinki Happens -lehteen töihin toimitussihteeröimään. Vuosi oli ehkä 1999. Sieltä siirryin sitten vuoden päästä Imageen.
Mikä on ollut kaikkien aikojen suurin onnistumisesi alalla?
Varmaankin se, että onnistuin toimitussihteerivuosien jälkeen rakentamaan itselleni free-uran kirjoittavana toimittajana. Tulin alalle vähän takaperoisesti niin, että olin ensin 10 vuotta toimitussihteerinä, vaikka toki kirjoittelin samalla.
Mikä on ollut sinulle merkityksellisin kirjoittamasi juttu ja miksi?
Ehdottomasti merkityksellisin juttu työurallani on Me Naisten Epäolennaiset-huumoripalsta. Olin juuri tullut taloon vuonna 2003, kun lehteä silloin uudistettiin ja pääsin työntämään sormeni soppaan, että lehteen saadaan vähän huumoria. Se lähti omasta hillittömästä halusta kirjoittaa jotain hauskaa ja myös siitä, että huumori puuttui naistenlehtien repertuaarista.
Palsta on muuttunut vuosien varrella paljonkin, mutta idea on yhä sama: nauretaan ajankohtaisille asioille ja ilmiöille, myös vähän ihmisten teoillekin. Sitä on edelleen ihan hirvittävän hauska tehdä ja se on toki viikottaisena palstana myös supertärkeä tulo freelle.
Ehkä sydäntä lämmittävin kokemus on, kun sain pari vuotta sitten tehdä Suomen Kuvalehteen jutun, miksi Suomessa jankutetaan siitä, kuinka marjat mätänevät metsiin.
Mikä on ollut vaikein juttukeikka?
Unohdan kaikenlaiset vaikeudet aika nopeasti, vaikka tietysti siinä hetkessä ne ottavat suuresti päähän. En raportoi sodista enkä tee perinteistä tutkivaa journalismia, joten ”vaikeudet” liittyvät ehkä sellaisiin haastateltaviin, jotka diivailevat ja haluavat pelata muilla kuin journalismin säännöillä. Harvoin sellaisiin enää törmään.
Joskus on myös vaikea löytää juttuihin juuri sellaisia haastateltavia kuin toimituksen briiffissä toivotaan, tiedättehän, sellaisia yli 28- mutta alle 49-vuotiaita, ruskeasilmäisiä, kahden lapsen eronneita äitejä, jotka harrastavat parinvaihtoa ja kertovat siitä nimellään ja kasvoillaan lehdessä.
Milloin kaduit jutun julkaisua?
Jostain syystä muistelen häpeillen johonkin lehteen, en edes muista mihin, tekemääni parin sivun juttua ”sokerikoukusta”. Se oli tilaustyö ja muistan ajatelleeni, että koko sokerikoukun ajatus on kyseenalainen ja pöhkö, mutta ahneuttani otin työn. Muistan vieläpä, kuinka jutun ”asiantuntija” sanoi haastattelussa, että jotkut hänen asiakkaansa ovat niin pahassa sokerikoukussa, että hän kieltää heiltä hedelmätkin. Aivan hölmö juttu, joka olisi saanut jäädä tekemättä.
Minkä jutun haluaisit vielä tehdä?
Rakastan bongata yhteiskunnallisia ilmiöitä ja kirjoittaa niistä. Koko ajan on vähintään kymmenen sairaan hyvää ideaa odottamassa, mutta ei kai alihankkijan kannata paljastaa niitä tässä ostajille noin vain!
Mikä on paras tai mieleenpainuvin kokemus aikakausmediauraltasi?
Ehkä sydäntä lämmittävin kokemus on, kun sain pari vuotta sitten tehdä Suomen Kuvalehteen jutun, miksi Suomessa jankutetaan siitä, kuinka marjat mätänevät metsiin. Olin vuosia keräillyt näitä syyllistäviä juttuja ja marmattanut asiasta Facebookissa ja lopulta se jalostui Kuvalehden jutuksi.
Mitä aikakauslehtiä luet printissä ja digissä?
Ehkä on helpompi luetella, mitä en lue. Ja ne ovat kalastus-, metsästys- ja hevoslehdet sekä käsityölehdet. Tosin neulelehti Laine on mieletön konsepti!
Me Naiset on minulle kuin Jokerit Teemu Selänteelle.
Mistä suomalaisista ja kansainvälisistä aikakausmedioista saat inspiraatiota ja mitä niissä erityisesti ihailet?
Reductress on amerikkalainen feministinen huumorimedia, erittäin hauska. Vogue Scandinaviaa aloin hiljattain lukea. Historiskan on ruotsalainen, naisten historiaan keskittynyt, tosi hyvin tehty julkaisu.
Me Naiset on minulle kuin Jokerit Teemu Selänteelle. Suomalaisista Glorialla on mielestäni paras arjesta irrottautumisen meininki. Kotivinkki puhuttelee meikäläistä omasta genrestään eniten, se on freesi ja ajassa kiinni. Mistä Suomen Kuvalehdessä ei kirjoiteta, siitä ei tarvitse tietää.
Mitä erityistaitoja tehtävissäsi tarvitaan?
Rohkeutta paljastaa haastattelutilanteessa oma tietämättömyytensä alojensa asiantuntijoille sekä taitoa pakata lauseet tiiviiksi mutta selkeiksi.
Miten omaa osaamista on pitänyt päivittää?
Toimittajan ammattiin kuuluu osaamisensa päivittäminen orgaanisena osana jokapäiväistä työtä. Ajattelen tällä siis sekä teknologista osaamista, asennetta että pohjatietoja asioista. 
Onko jostain yllättävästä taidosta ollut työssäsi hyötyä?
Olisipa jotain yllättäviä taitoja! Tykkään ruuanlaitosta ja leipomisesta ja olen saanut kirjoittaa niistä muutaman kerran Glorian ruokaan&viiniin, mikä on tuntunut enemmän huvilta kuin työltä.
Tiesitkö aina päätyväsi juuri tähän ammattiin?
En. En uskonut pääseväni toimittajaksi ollenkaan, koska se ei ollut työväenluokkaisessa lapsuudenkodissani saavutettavien ammattien listalla.
Palstalla on uusi juttusarja, jossa esitellään aikakausmaailman ammattilaisia toimittajista graafikoihin ja koodareista valokuvaajiin. Juttuun haastateltu saa aina ilmiantaa seuraavan työssään ansioituneen aikkarialan ammattilaisen. Virpi Salmen valinta oli Suomen Kuvalehden tuottaja Mikko Numminen.
– Numminen on yksi Suomen parhaista editoijista, joka hoitaa koko prosessin ideasta valmiiseen juttuun freelancerin näkökulmasta erinomaisesti. Hän antaa tilaa ideoida, sparraa tarvittaessa näkökulmia, näkee jutuissa olennaiset pointit, hallitsee teksteissä rakenteet ja kielen eikä sorru pseudoeditointiin.
Fakta: Virpi Salmi
- Kotoisin Jyväskylästä, asuu Helsingissä.
- Kirjoittaa mm. Me Naisiin, Suomen Kuvalehteen, Eevaan ja Gloriaan.
- On työskennellyt toimitussihteerinä Imagessa, Cosmopolitanissa, Nytissä ja Me Naisissa, ja freetoimittajana vuodesta 2010.
- Harrastaa lukemista, Instagramia, suoratoistopalveluita, uimista, Elixiassa käymistä, ruokaa ja matkustelua.
