Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) viime viikon vuosikirjapäätös herätti kiivasta keskustelua oikeudenkäyntikulujen verotuksesta. Kyse on tapauksesta, jossa toimittajaa vastaan oli nostettu rikossyyte hänen tekemänsä lehtijutun perusteella. KHO katsoi, että toimittajan käyttämän asianajajan neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut eivät olleet yhtiön kuluja, vaan toimittajan henkilökohtaisia kuluja, sillä esitutkinta ja oikeudenkäynti kohdistuivat häneen henkilökohtaisesti. Päätöksestä uutisoi mm. Helsingin Sanomat.
Mistä tapauksessa on kyse ja miten sananvapaus liittyy verotukseen?
Päätös koskee työntekijän oikeudenkäyntikulujen verollisuutta työtehtävästä ja toimialasta riippumatta. Oli enemmän tai vähemmän sattumaa, että ennakkotapauksessa syytettynä oli juuri journalisti ja että kyse oli lehtijutun sisältöön liittyvästä rikossyytteestä.
Sananvapauden ala ei sinänsä kapene, mutta astuminen sananvapauden rajan tuolle puolen tulee entistä kalliimmaksi.
Vastauksen ydin on sanavapauteen kuuluva yleisön oikeus ottaa vastaan tietoja ja ajatuksia. Tämä oikeus toteutuu heikommin, jos journalistit ryhtyvät liian varovaisiksi.
Päätös toimittajan oikeudenkäyntikulujen verotuksesta herätti nopeasti vaatimuksia verolakien muuttamiseksi. Kiireellisten lakimuutosten kannalle asettuivat esimerkiksi elinkeinoelämän ja palkansaajien keskusjärjestöt, Medialiitto, Julkisen sanan neuvosto, Journalistiliitto, Päätoimittajayhdistys ja myös useampi Aikakausmedian jäsenkustantaja. Etenkin media-alan toimijat nostivat esiin myös huolen päätöksen kielteisistä vaikutuksista sananvapauteen.
Rajoittaako KHO:n ratkaisu sananvapautta?
Varsinaisesta sananvapauden rajoituksesta päätöksessä ei ole kysymys. KHO:n tulkinta ei tee kielletyksi julkaista mitään, minkä julkaiseminen ei olisi ollut jo sitä ennen kiellettyä.
Kun oikeudenkäyntikuluihin joudutaan lisäämään veron osuus, häviön hinta nousee, mikä nostaa julkaisijan kynnystä lähteä prosessiin puolustamaan omaa tulkintaansa ja työntekijänsä toimintaa. Toisaalta jos on oikeassa eli on toiminut lain mukaan, ei lähtökohtaisesti häviä eikä siten lopullisesti maksa oikeudenkäynnin kustannuksiakaan. Sananvapauden ala ei sinänsä kapene, mutta astuminen sananvapauden rajan tuolle puolen tulee entistä kalliimmaksi.
Miksi ratkaisu sitten herättää huolta sananvapaudesta?
Sananvapaus suojaa jokaisen osallistumista tietojen ja ajatusten vaihtoon kolmessa eri roolissa: ilmaisemalla, välittämällä ja vastaanottamalla niitä. Median tehtävistä tärkein on palvella viestintää vastaanottavan yleisön sananvapautta.
Koska journalisti on ihminen, myös hänellä on oma oikeutensa sananvapauteen. Kun journalisti tekee työtään, hän kuitenkin ensi sijassa palvelee yleisön sananvapautta eikä käytä omaansa. Kustantajalle yleisön sananvapaus on vastaavasti keskeinen osa journalismin liiketoimintaideaa.
Journalismi liikkuu väistämättä joskus harmaalla alueella, jossa sääntöjen tulkintaa on vaikea ennakoida.
Juuri yleisön oikeus on uhattuna, jos journalisti tai kustantaja alkaa yhä enemmän vältellä julkaisutoiminnan riskejä. Jos yhteiskunnalliset epäkohdat jäävät paljastamatta, vaikeat aiheet avaamatta ja epämieluisat totuudet kertomatta, valtio on onnistunut heikosti yleisön sananvapauden turvaamisessa. Mitä erikoistuneemmasta mediasta on kyse, sitä pienemmät oikeudenkäyntiresurssit tyypillisesti ovat, ja vaikeat aiheet kuuluvat ehdottomasti myös pienemmille toimijoille.
Journalismi liikkuu väistämättä joskus harmaalla alueella, jossa sääntöjen tulkintaa on vaikea ennakoida. Toimittajan on tällöinkin pystyttävä luottamaan siihen, ettei virheistä aiheudu kohtuuttomia kustannuksia hänelle itselleen ja että hänen työnantajansa pystyy tarvittaessa puolustamaan julkaisupäätöksiään oikeudessa.
Ovatko sääntöjen harmaat alueet juuri media-alan ominaispiirre?
Monesti väitetään, että vaikeat tulkinnat ja harmaat alueet ovat nimenomaan sananvapausjuridiikan ominaisuus. Tämä ei välttämättä ihan pidä paikkaansa.
Ensinnäkin kaikilla oikeusnormeilla on harmaat alueensa. Pykälää, joka ei jätä lainkaan tulkinnanvaraa, tuskin on edes mahdollista säätää. On myös totta, että nyt puheena oleva työntekijän oikeudenkäyntikulujen verollisuus voi monella muulla toimialalla aiheuttaa hyvin samankaltaisia kohtuuttomuuksia kuin media-alallakin.
Lue aiheesta lisää EK:n sivuilta
Toiseksi myös sananvapausjuridiikassa tulee eteen myös hyvin selviä tapauksia. Journalistit tekevät joskus myös aivan ilmeisiä virheitä ja lehtijutun kohteeksi joutuneet henkilöt esittävät usein myös selvästi perusteettomia vaatimuksia.
Harmaa alue ei siis välttämättä ole media-alalla sen leveämpi kuin muuallakaan. Sen sijaan harmaan alueen merkitys saattaa mediassa olla tavallista tärkeämpi, ja näin nimenomaan sananvapauden vuoksi. Esimerkiksi rakennusalan yrityksen valmius ottaa oikeudellisia riskejä rakentamislainsäädännön harmailla alueilla tai elintarvikealan yrityksen valmius ottaa riskejä elintarvikelainsäädännön harmailla alueilla voi pienessä määrin palvella taloudellista tehokkuutta, mutta tärkeää yhteiskunnallista merkitystä sillä ei ole, päinvastoin lienee ennemminkin hyvä mennä turvallisuus edellä. Journalismissa sen sijaan pelissä on yleisön sananvapaus, ja liiallisessa riskien välttelyssä häviävät viime kädessä kaikki.
Kuuluuko yhteiskunnan ostaa sananvapautta verorahoilla?
Sananvapaudelle otollinen ympäristö vaatii yhteiskunnalta panostuksia, joista osa on suoraan rahallisia. Hyvä esimerkki on lehtien ja kirjojen arvonlisäverokannan alentaminen, jolla saadaan aikaan yleisön sananvapautta monipuolisemmin ja laadukkaammin palveleva mediaympäristö.
Lue lisää arvonlisäverokannan alentamisesta Medialiiton sivuilta
Verotuksen lisäksi merkityksellisiä ovat toki myös valtiontuet. Esimerkiksi vastikään päätetty kulttuuri- ja mielipidelehtien tuen supistaminen on sananvapauden kannalta hyvinkin huolestuttavaa. Pienillä erikoistuneilla aikakauslehdillä on kokoaan suurempi rooli mediatarjonnan monimuotoisuudessa, ja tekeillä oleva tukileikkaus on merkittävä. Tavoite toteuttaa leikkaus tarveharkintaa lisäämällä ei sekään kuulosta lupaavalta, mikäli se tarkoittaa julkaisutoiminnan kannusteloukkuja, joissa uusien maksavien yleisöjen löytämistä ei enää palkita. Aiheesta kirjoittaa esimerkiksi Taiteen edistämiskeskus sivuillaan.
Kokonaan valtion varoin ei yleisön sananvapautta optimaalisesti palvelevaa mediaympäristöä pystytä luomaan. Kokonaan ilman valtion rahallista panostusta sitä on myös vaikea tavoitella.
Lue lisää verotuspäätöksestä Medialiiton tiedotteesta: Työstä johtuvat oikeudenkäyntikulut tulee säätää verottomiksi
Kysymyksiin vastasi Aikakausmedian johtaja Mikko Hoikka. Hän on koulutukseltaan oikeustieteen tohtori ja erikoistunut sananvapaus- ja tekijänoikeuskysymyksiin. Mikko vastaa Aikakausmediassa edunvalvonnasta ja jäsenten oikeudellisesta neuvonnasta.
