Monet mediat satsaavat nyt digiin, mutta Suomen Osakesäästäjien lehti Viisas Raha menee vastavirtaan. Helmikuun alussa ilmestynyt muhkea printtilehti on uudistunut niin ulkoasunsa kuin sisältönsä puolesta.
Uudistuksen myötä lehden sivumäärää kasvatettiin 30 prosenttia, mikä mahdollisti monipuolisemmat ja uudenlaiset sisällöt. Juttuaiheet ovat olleet perinteisesti ajattomia, mutta nyt lisäsivujen ansiosta mukana on ajankohtaisia artikkeleita esimerkiksi kansantaloudesta ja suomalaisista pörssiyhtiöistä.
– Kokeneille sijoittajille tarkoitettujen vinkkien lisäksi jatkossa lehdestä löytyy opastusta aloittaville sijoittajille, mikä on kokonaan uusi näkökulma. Teemme työtä sen eteen, että kaikki suomalaiset alkaisivat säästämään ja sijoittamaan, sanoo päätoimittaja Karri Salmi.
Lisäsivujen ansiosta lehdessä on mukana entistä enemmän ajankohtaisia aiheita.
Uudistuneessa lehdessä on lisää lukijoiden toivomia sijoituskohteiden ja -ideoiden esittelyä, enemmän juttuja etf-rahastoista ja esimerkiksi juttusarja eurooppalaisista listayhtiöistä. Suosittu listaus Helsingin pörssiyhtiöistä on saanut aiempaa enemmän tilaa.
Kannen selkämykseen on tuotu myös Helsingin pörssin portfolioindeksin pisteluku, eli kun lehden tilaajat keräävät lehtiä kirjahyllyynsä, niistä muodostuu pörssikehitys.
Yksi uutuuksista on Osakesäästäjien liikennevalot -indikaattori, joka peilaa Suomen osakemarkkinoiden näkymiä. Se muodostuu yhdestätoista erillisestä markkina-, riski-, osake- ja korkoindikaattorista, joiden yhteisvaikutuksesta liikennevalon väriksi muodostuu vihreä, keltainen tai punainen. Liikennevalojen väri näkyy uudistetun lehden selkämyksessä.
– Kannen selkämykseen on tuotu myös Helsingin pörssin portfolioindeksin pisteluku, eli kun lehden tilaajat keräävät lehtiä kirjahyllyynsä, niistä muodostuu pörssikehitys. Se viestii sitä, että lehti ei ole kertakäyttötavaraa, vaan numeroita kannattaa jemmata, Salmi sanoo.
Uudistuneen lehden selkämyksestä näkee Helsingin pörssin portfolioindeksin pisteluvun ja Osakesäästäjien liikennevalon. Tässä numerossa se on vihreä eli ennuste on positiivinen. Lehden sivumäärää kasvatettiin ja siinä on liimasidonta.
Lehti on jäsenyyden tärkein syy
Printtilehden ulkoasua raikastettiin. Viisas Raha -logosta tehtiin modernimpi ja kirjaimet vaihdettiin kapiteeleiksi ja sirommiksi. Inspiraatiota uudistuneeseen logoon haettiin The Wall Street Journalin logosta. Samalla lehden luettavuutta parannettiin pistekokoa ja riviväliä kasvattamalla, lehti muutettiin liimasidontaiseksi ja kanteen tuodaan lakkaus seuraavasta numerosta lähtien. Uusia värejä lehden sivuille haettiin euron seteleistä.
– Tavoitteena oli tehdä lehdestä niin tyylikäs, että sitä kelpaa pitää kahvipöydällä, päätoimittaja Karri Salmi sanoo.
Viisas Raha on Suomen Osakesäästäjille iso panostus, sillä siihen menee noin puolet koko yhdistyksen vuosibudjetista. Se on noin 10 prosenttia enemmän kuin ennen uudistusta. Silti painettuun lehteen kannattaa laittaa rahaa ja resursseja, sillä Viisas Raha on jäsentutkimuksen mukaan jäsenyyden tärkein syy.
Printtilehden ulkoasua vietiin uudistuksen myötä tasokkaampaan ja ammattimaisempaan suuntaan. Viisas Raha -logoa muutettiin modernimmaksi, kirjaimet vaihdettiin kapiteeleiksi ja sirommiksi. Vasemmalla uudistunut Viisas Raha.
Suomen Osakesäästäjillä on yli 36 000 jäsentä ja Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT 2024) mukaan Viisaan Rahan painetulla lehdellä on keskimäärin 58 700 lukijaa. KMT:n mukaan yhtä numeroa luetaan keskimäärin 53 minuuttia.
Uskon siihen, että tasokkaille ja laadukkaille aikakauslehdille fyysisessä muodossa riittää kysyntää vielä pitkään.
Salmen mukaan printtilehteä on pidetty niin hyvänä, että moni pelkkään digiin siirtynyt lukija on halunnut jossakin kohtaa kuitenkin vaihtaa takaisin kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvään printtiin. Suurimmalle osalle jäsenistöstä Viisas Raha riittää talousalan lehdeksi, jonka myötä pysyy perillä taloudesta ja pörssiyhtiöistä.
Monet painetut sanomalehdet ovat kustannusten noustessa ja tilaajamäärien tippuessa ongelmissa, mutta aikakauslehtien suhteen Salmi on toiveikas.
– Tasokkaille ja laadukkaille aikakauslehdille fyysisessä muodossa riittää kysyntää vielä pitkään, hän sanoo.