Poromies-lehden päätoimittaja Anne Ollilalle porot ovat tapa kiinnittyä maailmaan

Rovaniemen Könkäänpalon erotusaidalla ihan Ounasjoen rannassa on meneillään poroerotus. Siinä sadat juoksevat sarvipäät kootaan aitauksiin, joissa ne erotellaan teuras- ja eloporoihin. Teurasporot siirretään erillisiin tarhoihin ja eloporot saavat loislääkkeet, jonka jälkeen ne vapautetaan takaisin laidunmaille.

Aitauksissa hääräävä Anne Ollila on paitsi poronomistaja myös Paliskuntain yhdistyksen jäsenlehden Poromiehen päätoimittaja. Hän on luotsannut lehteä vuodesta 2010.  

– Juuri nyt alan kuumin puheenaihe on se, miten poronhoitovuosi on mennyt. Tietysti paljon puhuttavat myös teollinen maankäyttö, ilmastonmuutos ja maasuurpedot, jotka rokottavat porokantaa, hän sanoo.

Videolla Anne Ollila kertoo, millaista on modernin porotilallisen arki.

Poromies-lehti on vuonna 1931 perustettu porotalouden ammattilehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehteä luetaan ahkerimmin poronhoitoalueella, joka on jaettu 54 paliskuntaan eli poronhoitoyksikköön. Lähes 123 000 neliökilometriä kattavan poronhoitoalueen pohjoisin piste on Utsjoella. Kainuussa alueen eteläisin piste on Hyrynsalmi ja länsipuolella Oulu.

Paliskuntain yhdistyksen henkilökunnasta viisi tekee töitä Poromies-lehden parissa ja osa jutuista ja valokuvista ostetaan ulkopuolelta.

Poroihmisten, tutkijoiden ja muiden sidosryhmien lisäksi lukijoita löytyy pohjoisen elämästä ja poroista kiinnostuneista ihan tavallisista ihmisistä. Muutamia lukijoita löytyy myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Lehden painosmäärä on 2 300. 

– Suosittua sisältöä ovat esimerkiksi paliskuntien esittelyt. Kun kaikki 54 paliskuntaa on esitelty, aloitetaan kierros jälleen alusta ja nostetaan niitä, jotka eivät hetkeen ole olleet lehdessä, Anne sanoo.

Poroista ja pohjoisen elämästä kertova Poromies-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. 

Printin lisäksi Poromiehellä on blogipohjainen verkkolehti, jonne jaetaan kiinnostavimpia sisältöjä ja kirjoitetaan blogitekstejä ajankohtaisista aiheista. Lehden Instagramissa käydään keskustelua poroihmisten kanssa, esitellään nuorimpia poronomistajia ja tehdään postauksia säännöllisesti myös saameksi. Itse lehti kuitenkin ilmestyy suomenkielisenä.

Pienessä Rovaniemellä sijaitsevassa toimituksessa lähes kaikki tehdään itse, vain paino ja postitus tapahtuu muualla. Paliskuntain yhdistyksen henkilökunnasta viisi tekee töitä Poromies-lehden parissa ja osa jutuista ja valokuvista ostetaan ulkopuolelta. Vaikka lehti ilmestyy vain neljä kertaa vuodessa, sitä tehdään ympäri vuoden.

– Lehti on koettu poroihmisten keskuudessa hyväksi, luotettavaksi ja ajankohtaiseksi tiedotusvälineeksi, joka on kiinteä osa elinkeinokenttää. Lehdessä olleista teemoista käydään poromiesten keskuudessa aktiivisesti keskustelua. Erityisen ilahduttavaa on saada välillä palautetta ihan tavallislta ihmisitä elinkeinon ulkopuolelta, hän sanoo.

Poronhoitokulttuuri elää vahvana

Poronhoitoalueella on tällä hetkellä 4 300 poronomistajaa, joista tuhat tekee poronhoitoa päätyökseen. Muut poronomistajat ovat usein päätoimisten poronhoitajien sukulaisia ja perhettä.

Poro omistetaan aina omalla korvamerkillä, jota voi verrata henkilötunnukseen. Kaksi viime talvena syntynyttä pojanpoikaani saivat omat merkit jo ennen kuin heillä oli nimet.

Poronhoitokulttuuri elää poronhoitoalueella yhä vahvana ja kulkee pitkälle sukujen historiassa. Sitä on opittu vuosisatojen saatossa arvostamaan poroperheissä ja siksi kulttuuri halutaan säilyttää edelleen. Porot omistetaan syntymästä aina kuolemaan saakka.

– Poro omistetaan aina omalla korvamerkillä, jota voi verrata henkilötunnukseen. Kaksi viime talvena syntynyttä pojanpoikaani saivat omat merkit jo ennen kuin heillä oli nimet, Anne sanoo.

Anne Ollilalle poronhoito on sydämen asia. 

Poronhoidon jatkuvuus Suomessa on vahvaa, sillä lapset kasvavat osaksi poronhoitoyhteisöä. Anne on saanut työssään Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajana viestiä siitä, että poronuoret ovat ylpeitä kulttuuriperinnöstään ja jatkavat mielellään poronhoitoperinnettä.

On alan ja tasa-arvon kannalta tärkeää, että naisia ja tyttöjä nähdään yhä enemmän poronhoitotyössä. Naiset ja tytöt voivat tehdä ihan samoja hommia kuin miehetkin.

Paliskuntain yhdistys on porotalouden ohjaus-, neuvonta- ja asiantuntijaorganisaatio sekä paliskuntien hallinnollinen elin. Anne on toiminut nyt 13 vuotta yhdistyksen toiminnanjohtajana ja samalla lehden päätoimittajana. Hän on historian ensimmäinen nainen tehtävässä. Anne on ilahtunut siitä, että naisten ja erityisesti nuorten naisten määrä poronomistajina on kasvanut.

– Siihen on kaksi syytä: vanhempien miesten määrä poronomistajina on tippunut ja osa on luopunut poroistaan. Toinen syy on se, että vuosituhannen vaihteeseen saakka tilastollisesti yleisemmin poromerkkejä laitettiin poikalapsille. Sittemmin myös tyttölapset ovat alkaneet laajemmin saada jo pienenä oman poromerkin.

Poroerotuksessa porot erotellaan elo- ja teurasporoihin omiin aitauksiinsa. 

Anne uskoo, että miesten ja naisten välinen kuilu tulee kaventumaan vielä entisestään tulevina vuosikymmeninä.

– Se on aivan mahtavaa. On alan ja tasa-arvon kannalta tärkeää, että naisia ja tyttöjä nähdään yhä enemmän poronhoitotyössä. Naiset ja tytöt voivat tehdä ihan samoja hommia kuin miehetkin. Silti paliskuntien hallituksissa naiset ovat yhä harvinaisia. 

Porot ovat minulle äärimmäisen tärkeitä, ne ovat yhtä kuin elämä ja tapa kiinnittyä maailmaan. Tuntuu, että kaikki sanat ovat vähättelyä, niin merkityksellisiä ne ovat.

Mutta miksi lehden nimi on edelleen Poromies, vaikka alalla on koko ajan enemmän naisia?

Lehden nimi juontaa juurensa siihen, että ala on ollut pitkään erittäin miesvoittoinen ja naiset ovat olleet hyvin näkymättömiä käytännön töissä. Poromies-sanasta on muotoutunut ammattinimike, jota poronhoitotyössä olevat naisetkin käyttävät mielellään itsestään.

– Olemme toisinaan miettineet nimivaihtoehtoja Poromiehelle, mutta emme ole keksineet vielä yhtä osuvaa nimeä, Anne toteaa.

Paikannuslaitteet ja droonit apuna poronhoidossa

Ollilan perheessä mies ja lapset ovat päätoimisia poromiehiä, mutta merkkejä on myös Annella, lapsenlapsilla ja lasten puolisoilla. Porot ovat olleet osa Annen ja hänen miehensä elämää aina – kummankin suvussa on ollut poronhoitoa niin pitkälle kun historiaa on tutkittu.

– Porot ovat minulle äärimmäisen tärkeitä, ne ovat yhtä kuin elämä ja tapa kiinnittyä maailmaan. Tuntuu, että kaikki sanat ovat vähättelyä, niin merkityksellisiä ne ovat.

Kun Anne päätyi lehden päätoimittajaksi, hänellä ei ollut aiempaa journalistista kokemusta. Yhteiskuntatieteilijänä Lapin yliopistolla toimineena kirjoittaminen ja tutkimustyö olivat kuitenkin tuttua. Niistä on ollut paljon hyötyä päätoimittajan pestissä. 

Todellinen poromäärä on ollut alle tuon maksimin jo pidempään, sillä maasuurpetojen kuten ahman, karhun, suden ja ilveksen määrä on kasvanut. Niillä on vaikutusta porokantaan.

– Olen tutkinut aiemmassa työssäni esimerkiksi pohjoisen työelämän muutosta ja olen väitellyt nuorisotutkimuksen alalta. Siksi lapsilla ja nuorilla on nykyisessä työssäkin erityinen paikka sydämessäni.

Pätkä on 1,5-vuotias urosporo, josta Anne kouluttaa rekiporoa. Anne on viemässä sitä loislääkittäväksi eläinlääkärin luo. 

Poronhoitoalueella on tällä hetkellä yhteensä 170 000 poroa. Maa- ja metsätalousministeriö määrittää, miten monta poroa maassa saa olla. Maksimimäärä on ollut viimeiset parikymmentä vuotta 203 700. Sitä ennen määrä on ollut vielä korkeampi.   

– Todellinen määrä on ollut alle tuon maksimin jo pidempään, sillä maasuurpetojen kuten ahman, karhun, suden ja ilveksen määrä on kasvanut. Niillä on vaikutusta porokantaan, Anne selvittää.

Suuriakin tokkia pystytään siirtämään tänä päivänä dronella, johon on kiinnitetty koiranhaukkua toistava kaiutin.

Modernissa poronhoidossa hyödynnetään ennakkoluulottomasti teknologiaa. Paikannusteknologian avulla on helpompi ja nopeampi seurata, missä porot liikkuvat ja droonit ovat suurena apuna paikantamisessa ja kuljetuksissa.

– Suuriakin tokkia pystytään siirtämään tänä päivänä dronella, johon on kiinnitetty koiranhaukkua toistava kaiutin.

Pieni vasa ihmettelemässä poroerotuksen vilinää.

Poronhoitokulttuurilla on myös suuremmassa mittakaavassa suuri merkitys. Se tekee pohjoisesta poronhoitoalueesta erityisen.

– Imagoarvo, joka poroista tulee matkailulle on ihan mittaamaton, sitä ei voi kovin helposti rahaksi muuttaa. Tietysti lihan myynnillä ja -jalostuksella sekä porotilamatkailulla on myös taloudellista merkitystä, hän sanoo.

Teollinen maankäyttö syö porojen elintilaa

Yksi alan suurimmista haasteista on ilmastonmuutos, josta on puhuttu Poromies-lehdessä jo 30 vuotta sitten, kun kukaan muu ei siitä vielä puhunut. Poronhoidossa ilmastonmuutosta on eletty pitkään ja vuosikymmenten aikana alalla on kehitetty keinoja elää sen kanssa.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa poronhoitoon suuresti. Talvet ovat muuttuneet vaikeammin ennakoitaviksi ja keskellä talvea saattaakin tulla pidempi lämmin jakso, jonka myötä maa sulaa. Kun maa taas jäätyy nopeasti, porojen on vaikea löytää ruokaa.

– Toinen ongelma ovat kuumat kesät ja pitkät hellejaksot, joihin ei ole vielä keksitty ratkaisuja. Poro pärjää kuuman kanssa huonosti ja ylikuumenee helposti. Lämpenemisen myötä myös eteläiset loiset, kuten hirvikärpäset, ovat jo levinneet pohjoisemmaksi.

Poronhoitoalueella on tällä hetkellä yhteensä 170 000 poroa. 

Toinen päivänpolttavista puheenaiheista lehdessä on teollinen maankäyttö, kuten kaivokset, metsätalous ja tuulivoimapuistot, jotka rajoittavat porojen elintilaa ja tuovat alueelle liikennettä. Monille isoille kaivos- ja tuulivoimahankkeille etsitään juuri nyt mahdollisia alueita. Näiden tahojen kanssa halutaan päästä neuvottelemaan, jotta erilaisia toimintoja voidaan yrittää yhteensovittaa.

– Uskon kyllä siihen, että poronhoito on niin keskeinen osa kulttuuriperintöä, että tulevaisuudessa näihin ongelmiin löydetään ratkaisuja. Tässä myös Poromies-lehdellä on tärkeä rooli auttaa poronhoidon tarpeiden ymmärtämisessä muun maankäytön ja petojen ristipaineessa, hän sanoo.